Alfred Sisley


Alfred Sisley (30. lokakuuta 1839 Pariisi – 29. tammikuuta 1899 Moret-sur-Loing, Seine-et-Marne)[1] oli impressionistinen taidemaalari. Hänellä oli brittiläiset vanhemmat, mutta hän vietti valtaosan elämästään ja urastaan Ranskassa. [2]
Elämäkertaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alfred Sisleyn isä, William Sisley, oli Pariisiin muuttanut varakas yrittäjä, joka toimi sillkikauppiaana. Äiti Felicia Sell oli tunnettu musiikkiharrastuksestaan. Kun Alfred täytti kahdeksantoista vuotta, lähettivät vanhemmat hänet Lontooseen opiskelemaan liikemieheksi. Poikaa ei ala kiinnostanut ja hän palasi Pariisiin ja ryhtyi opiskelemaan taidetta. [3]
Sisley aloitti taideopintonsa vuonna 1862 sveitsiläisen taiteilijan Marc-Charles-Gabriel Gleyren ateljeessa. Pian Sisley tutustui Claude Monet`n, Frederic Bazille`n ja Pierre-Auguste Renoirìin. Miehet alkoivat yhdessä maalata ulkona, mikä oli tuolloin uutta. Ulkoilmamaalaus mahdollisti värikkäämmät teokset ja entistä paremman tulkinnan auringonvalosta.[2] [3]
Sisleyn maalaukset eivät käyneet kaupaksi, mutta se ei häntä haitannut, sillä hänen isänsä maksoi hänen elinkustannuksensa. Sisleyn varhaistuotanto on kadonnut. Hänen ensimmäinen tunnettu maalauksensa on vuodelta 1864. Monet varhaiset maalaukset on tehty Marlyssa ja nissä on ruskean, sinisenja vihreän vaaleita sävyjä. Samana vuonna Sisley tapasi tulevan puolisonsa, Marie Lescouezecin. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta. Virallisen avioliiton he solmivat vasta vuonna 1897.[2] [3]
Taiteilijan isä menetti liiketoimintansa Saksan-Ranskan sodan johdosta vuonna 1870. Sisleyllä ei ollut enää taloudellista tukea ja hänen piti tulla toimeen myymillään maalauksilla. Koska Sisleyn maalaukset kävivät huonosti kaupaksi, tämä tarkoitti sitä, että hän eli perheineen köyhyydessä. [3]
Impressionistien ryhmänäyttelyihin Sisley osallistui vuosina 1874, 1876, 1878 ja 1881. Oman yksityisnäyttelynsä, jolle oli antanut nimen "La Vie Moderne", hän piti Pariisissa vuonna 1883. Pariisin esikaupungeista Sisley pääsi muuttamaan Moret-sur-Loingiin vuonna 1880. Siellä hän maalasi suurimman osan loppukauden töistään. Taidehistorioitsija Anne Poulet on kirjoittanut, että alueen lempeät maisemat vaihtuvine tunnelmineen sopivat täydellisesti hänen lahjoilleen. Toisin kuin Monet, hän ei etsinyt maalauksiin draamaa myrskyävine merineen ja Cote d'Azurin värikylläisyydellä, jatkoi Poulet. [2] [3]
Suurimman osan elämästään Sisley vietti Ranskassa. Hän pääsi tekemään lyhyitä matkoja Isoon-Britanniaan vuosina 1874, 1881 ja 1897. Vuonna 1898 hän anoi Ranskan kansalaisuutta, mutta sitä ei myönnetty. [3]
Sisleyn taiteen arvo ymmärrettiin vasta hänen edesmentyä. Taiteilijana hän on aina jäänyt Renoirin varjoon. Taidehistorioitsija Robert Rosenblum pitää hänen töitään "lähes täydellisinä impressionistisina maalauksina". Hän keskittyi maisemaalaukseen enemmän kuin muut impressionistit. [3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]